2 Comments Lisää omasi

  1. Kiitos!
    Luultavasti sait hyvin tunnelman karmeudesta kiinni. Tunteen jakaminen tekee tässäkin hyvää. Lohduttaa.
    Merta eivät onnistuneet hävittämään, mutta onko sekään enää sama, kun puut puuttuu. Ei ole enkä minä enää voi sinne mennä. Aarniometsän uusiutumiseen menee enemmän kuin sukupolvi.

    Tykkää

  2. Ilta sanoo:

    Kun katsoin kuvaa, tunsin pääseväni puun pinnan alle ja koin sen syvyyden. Suljetut silmät ja väreilevä taustako sen saivat aikaan? Kun puhutaan Kustavista, .ajattelen merta ja vettä. Niitä ei näkynyt,. Ehkä turkoosissa värissä hiukan, mutta tunnelmassa ne olivat. Ehkä omissa tunteissani. Metsänkaadot, kaskeamiset – tuhansien vuosien kuluttua taas erilainen maisema. Kun tuuli käy metsän ylitse, ei sitä enää ole. Maailman tuulissa puita kaatuu, ruoho vain kumartaa lauloi Harri Marstio joskus jotenkin näin.
    Yritin vain lohduttaa…
    Toisaalta kyllä tämän teoksen tunnelma on juuri tuossa kertomassasi metsäraiskion näyssä, ei meren kimalluksessa ja veden värissä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s